Nanna Karalahti, 38, nousi viikonloppuna huomion keskipisteeksi tyrmättyään Martina Aitolehden lauantaina Immu Fight Night -tapahtumassa Helsingin jäähallissa. Nyt Karalahti on palannut paljon kauemmas menneisyyteensä ja näyttänyt, mistä hänen pitkä suhteensa urheiluun sai alkunsa.
Karalahti julkaisi itsestään kaksi lapsuuskuvaa, joissa hänet nähdään urheilun parissa. Kuvien perusteella liikunta kuului hänen elämäänsä jo hyvin nuorena.
Toisessa otoksessa Nanna nähdään balettiasussa ja toisessa jalkapallon parissa. Lapsuuskuvat näyttävät aivan erilaisen puolen naisesta, joka nähtiin juuri kamppailukehässä suuren yleisön edessä.
Karalahdelle kyse ei kuitenkaan ole pelkästä nostalgiasta. Hän kertoo urheilun opettaneen hänelle vuosien aikana paljon elämästä, eikä matka ole aina ollut helppo tai voittojen täyttämä.
Jalkapallossa hän kertoo kokeneensa jatkuvasti tappioita, mutta vastoinkäymiset eivät vähentäneet hänen intoaan. Päinvastoin ne saivat hänet haluamaan tehdä entistä enemmän maaleja.
– Futiksessa tuli koko ajan turpaan ja samaa tahtia halusin tehdä vaan enemmän ja enemmän maaleja, Karalahti muistelee.
Myös taitoluistelu jätti konkreettisen jäljen hänen lapsuuteensa. Karalahti kertoo yrittäneensä kaksoissalchow-hyppyä sillä seurauksella, että loukkaantuminen johti kuukausien mittaiseen aikaan jalka kipsissä.
– Taitoluistelussa hyppäsin kaksois salkowia niin että makasin monta kuukautta jalka kipsissä ja mietin et miks mä, hän kertoo.
Lapsuuskuvat saivat Nannan katsomaan myös nykyhetkeä
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Aikuisena Karalahti näkee lapsuutensa urheilukokemukset uudessa valossa. Hänen mukaansa sekä yksilö- että joukkuelajit voivat opettaa asioita, jotka kantavat pitkälle urheilukenttien ulkopuolelle.
Hän nostaa esiin yhteisöllisyyden, pettymysten käsittelemisen, itsensä johtamisen, nöyryyden sekä vastustajan kunnioittamisen.
Samalla Karalahti muistuttaa muiden ihmisten merkityksestä. Urheilussa oma suoritus voi olla henkilökohtainen, mutta sen ympärillä olevien ihmisten roolia ei hänen ajatuksissaan voi sivuuttaa.
Yksi asia nousee hänen kirjoituksessaan erityisesti esille: rohkeus.
Karalahti yhdistää lapsuuden urheilukokemukset myös tuoreeseen kamppailuunsa Aitolehteä vastaan. Hänen mukaansa rohkeutta tarvitaan niin kehään astumiseen kuin oman itsensä kohtaamiseen.
– Rohkeutta vaaditaan kehään astumisessa yhtä paljon, kun peiliin katsomisessakin, Karalahti kirjoittaa.
Lopuksi hän suuntaa ajatuksensa lapsuuskuvissa näkyvälle pienelle Nannalle. Karalahti uskoo, että tuo tyttö voisi olla nykyisestä hänestä ylpeä – mutta ei pelkästään lauantaisen suorituksen vuoksi.
Hän liittää ylpeyden ennen kaikkea siihen, että on vuosien aikana pystynyt tietoisesti ja tiedostamatta rakastamaan tuota nuorempaa itseään enemmän.
Kaksi vanhaa urheilukuvaa saavat näin aivan toisen merkityksen tuoreen kamppailun jälkeen. Näkyykö lapsuuskuvien määrätietoisessa urheilutytössä mielestänne jo sama Nanna, joka vuosikymmeniä myöhemmin uskalsi nousta kamppailukehään? Kertokaa, mitä te kuvissa näette. Jättäkää ajatuksenne kommentteihin.
