Suvi Pitkänen paljasti, millaista Dubaissa oikeasti on nyt – ”Tilanne on hallinnassa”

Dubaissa asuva suomalainen malli ja dj Suvi Pitkänen päätti kertoa sosiaalisessa mediassa, millaista elämä kaupungissa on tällä hetkellä. Viime viikkoina alueen tapahtumat ovat nousseet otsikoihin, ja verkossa on levinnyt runsaasti erilaisia väitteitä tilanteesta.

Pitkäsen mukaan todellisuus paikan päällä on rauhallisempi kuin monet kuvittelevat.

– Somessa on hirveästi levinnyt kaikenlaista materiaalia, niin faktaa kuin fiktiota. Tilannetta on hirveästi revitelty. Ymmärrän toki, että tilanne on vakava ja poikkeuksellinen, mutta se on hallinnassa, hän kertoo Tiktok-videollaan.

Hänen mukaansa arki Dubaissa jatkuu pitkälti normaalisti. Työt pyörivät tavalliseen tapaan, ja kaupungilla liikkuminen on mahdollista ilman suurempia muutoksia.

– Minä voin käydä töissä normaalisti, voin käydä lenkillä ja liikenne kulkee normaalisti, Pitkänen kuvailee.

Yksi näkyvä poikkeus arjessa on kuitenkin ollut. Hänen mukaansa koulut olivat viime viikolla kiinni, ja kevätloma alkoi aiemmin kuin tavallisesti.

– Pommit tai hävittäjät eivät lentele koko ajan, hän lisää videolla.

Varoitusviestejä on kuitenkin tullut. Pitkäsen mukaan viimeisin ilmoitus saapui juuri ennen hänen videonsa julkaisemista edeltävänä yönä.

Viestissä suositeltiin pysymään sisätiloissa. Pian tämän jälkeen tuli uusi ilmoitus, jossa kerrottiin tilanteen olevan ohi.

Pitkäsen mielestä tällainen tiedottaminen lisää turvallisuuden tunnetta.

– Mielestäni on äärettömän hyvä systeemi, että meitä tiedotetaan näin hyvin. Olemme koko ajan tilanteen tasalla. Se luo minulle älytöntä turvaa.

Hän kertoo luottavansa myös Arabiemiraattien puolustusjärjestelmiin.

Pitkänen ymmärtää hyvin, että uutiset voivat herättää huolta Suomessa.

– En väheksy kenenkään fiiliksiä siitä. Mutta halusin tulla kertomaan, miltä minusta tuntuu, kun elän täällä arkea.

Hänen mukaansa hän ei ole kokenut tilannetta sellaiseksi, että hänen pitäisi lähteä maasta.

@djsuvib Terkut Dubaista suomalaisena täällä asuvana ja arkea elävänä❤️🇦🇪#fyp #lifeindubai #suomalainendubaissa #dubai #worldnews ♬ original sound – Suvi Pitkänen


– Elämäni ja arkeni on täällä ja uskon maanpuolustukseen.

Dubai on ollut viime viikkoina otsikoissa Iranin hyökkäysten vuoksi. Maaliskuun aikana Arabiemiraatteihin on tehty yli 1 500 drooni- ja ohjusiskua.

Tilanne on vaikuttanut myös suomalaisiin matkailijoihin. Evakuointilento toi Suomeen noin 160 matkustajaa, joista yli 70 oli lapsia.

Myös useat suomalaiset vaikuttajat ovat kertoneet tilanteesta omissa kanavissaan. Pitkäsen lisäksi päivityksiä ovat julkaisseet muun muassa siivousvaikuttaja Auri Kananen sekä Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Elmer Andberg.

Andberg palasi Suomeen Latvian järjestämällä evakuointilennolla ja esitti myöhemmin julkista kritiikkiä Suomen ulkoministeriötä kohtaan.

Tilanteen aikana suomalaiset matkailijat pyysivät myös evakuointilentojen hintojen laskemista. Lopulta hinta laskettiin 2300 eurosta 1230 euroon.

Keskiviikkona uutisoitiin lisäksi tapauksesta, jossa kaksi droonia putosi Dubain kansainvälisen lentokentän läheisyyteen. Tapauksessa loukkaantui neljä ihmistä, jotka olivat eri maiden kansalaisia.

Ulkoministeriö on toistaiseksi kehottanut suomalaisia välttämään tarpeetonta matkustamista Arabiemiraatteihin.

Unmondeinteressant