Loma meren rannalla piti olla tämän perheen uusien muistojen alku. He vuokrasivat kauniin talon rannikolla: tilavat huoneet, parveke merinäköalalla, suolan ja tuulen tuoksu. Päivällä kaikki näytti täydelliseltä: lapset rakensivat hiekkalinnoja, vanhemmat nauttivat rauhasta. Mutta yöllä talo paljasti toisen puolensa.
Kaikki alkoi keskiyön aikoihin. Ensin kuului hiljaisia askelia ikkunoiden alla. Mies ajatteli, että tuuli heilutti ikkunaluukkuja tai että eläimet juoksivat ympäriinsä. Mutta pian kuului selvä koputus oveen. Kolme lyhyttä koputusta.
Isäntä meni olohuoneeseen, katsoi ikkunasta ja näki siluetin. Mies seisoi liikkumatta, hänen kasvonsa olivat varjossa. Hän ei liikkunut, vaan odotti vain.
”Kuka siellä?” huusi isäntä. Vastausta ei kuulunut. Vain uusi koputus, hidas ja kaikuva.
Vaimo heräsi melusta ja kurkisti parvekkeelta. Muukalainen nosti päänsä ja katsoi suoraan häntä. Hänen katseessaan oli jotain huolestuttavaa, kylmää. Vaimo säpsähti, sydän pysähtyi.
Mies halusi soittaa poliisille, mutta puhelin menetti yhtäkkiä yhteyden. Myös internet katosi. Koko talo oli eristyksissä ulkomaailmasta. Sillä hetkellä muukalainen koputti uudelleen, tällä kertaa voimakkaammin. Lapset heräsivät ja alkoivat itkeä.
Kun isäntä rohkaistui avaamaan oven, siellä ei ollut enää ketään. Kynnyksellä makasi merenkuori. Se oli suuri, oudon muotoinen, ikään kuin käsin veistetty. Kukaan ei ymmärtänyt, mistä se oli tullut ja miksi se oli jätetty sinne.
Naapurit kertoivat seuraavana päivänä, että talossa oli aiemmin asunut yksinäinen kalastaja. Hän katosi monta vuotta sitten, ja paikalliset uskovat, että hänen henkensä ”vierailee” edelleen talon asukkaiden luona.
Perhe lähti ennenaikaisesti, saamatta koskaan tietää, kuka oli tullut heidän taloonsa sinä yönä. Mutta he ottivat simpukan mukaansa — ja nyt, joka kerta kun he katsovat sitä, heitä valtaa kylmä tunne.
Tarina levisi sosiaalisessa mediassa. Jotkut vakuuttivat, että se oli sattuma tai pila. Toiset kirjoittivat, että se oli klassinen tarina ”ei-toivotuista vieraista”, joita ei kannata päästää sisään.
Mutta perhe on varma yhdestä asiasta: meri säilyttää salaisuutensa, ja joitakin ovia on parempi olla avaamatta koskaan.
