Bachelor Suomi -ohjelmasta tuttu Vivianna Eksymä, 30, ei kierrä aihetta. Hän avaa nyt avoimesti suhdettaan kauneusleikkauksiin – ja myöntää suoraan, että kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Viviannan tarina alkoi jo nuorena, kun hän päätyi rintaleikkaukseen Virossa. Taustalla ei ollut pelkkä ulkonäkö, vaan synnynnäinen kehityshäiriö, tubulaarisuus, joka vaikutti merkittävästi hänen itsetuntoonsa.
Ensimmäinen leikkaus oli hänelle tärkeä askel.
Myöhemmin mukaan tulivat myös muut toimenpiteet. Vivianna matkusti esimerkiksi Istanbuliin kauneusleikkaukseen, mutta tällä kertaa kokemus ei ollut odotusten mukainen.
– Lopputulos ei ollut se, mitä mä menin hakemaan, hän sanoo suoraan.
Vaikka varsinaisia komplikaatioita ei tullut, pettymys jäi.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Silti Vivianna ei ole sulkenut ovea uusilta toimenpiteiltä. Hän kertoo harkitsevansa niitä edelleen, vaikka päätöksiä ei ole vielä tehty.
Esteettiset hoidot ovat kuitenkin jääneet osaksi hänen arkeaan. Hän käyttää niitä maltillisesti ja oman fiiliksen mukaan.
– Käyn silloin tällöin laittamassa, mutta en jatkuvasti, hän kertoo pilke silmäkulmassa.
Ulkonäköön liittyvät valinnat eivät hänen mukaansa määritä häntä ihmisenä.
– Kauneusoperaatiot ovat hetkellisiä. Ne ei muuta mua kokonaan eikä varsinkaan ihmisenä.
Vivianna korostaa, että treeni auttaa paljon, mutta ei ratkaise kaikkea.
– Voit muokata vartaloa tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos haluat jotain tiettyyn muotoon, niin joskus tarvitaan muutakin.
Hänelle tyyli ja ulkonäkö ovat ennen kaikkea tapa ilmaista itseään. Hyvä olo syntyy siitä, mitä näkee peilistä – ja siitä, miten kantaa itsensä.
– Kun olen pukeutunut hyvin, mun on helpompi kantaa itseni. Jos on epävarma olo, joskus pitää vaan mennä sillä fiiliksellä, että fake it till you make it.
Vivianna tekee valintansa omilla ehdoillaan – eikä pelkää sanoa sitä ääneen.
