Milla Madetojan elämä muuttui hetkessä, kun hän sai kuulla sairastavansa leukemiaa. Diagnoosi tuli täysin yllättäen rutiininomaisissa verikokeissa, eikä mikään ollut viitannut vakavaan sairauteen. Sen jälkeen alkoivat pitkät sairaalajaksot ja elämä, joka pyöri hoitojen ja odottamisen ympärillä.
Hoidot etenivät vaihe vaiheelta, ja jokainen uusi askel toi mukanaan sekä toivoa että epävarmuutta. Lopulta lääkärit kertoivat, että kantasolusiirto olisi ratkaiseva hoitomuoto. Se oli samalla helpotus ja uusi huoli, sillä ilman sopivaa luovuttajaa hoitoa ei voisi toteuttaa.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Suurin käännekohta tuli, kun tutkimuksissa selvisi, että Millan oma sisko oli sopiva luovuttaja. Hetki, jolloin siskon kantasolut tuotiin sairaalahuoneeseen, jäi pysyvästi mieleen. He olivat samassa huoneessa, rinnakkain, tilanteessa joka yhdisti heidät aivan uudella tavalla.
Tarina ei ole vain kertomus sairaudesta, vaan myös odottamisesta. Päivistä, jolloin puhelin ei soi. Hetkistä, jolloin ilta lähestyy ja kello käy neljää, eikä vieläkään ole tullut uutisia, joita niin kipeästi toivotaan. Se tunne on monille potilaille arkipäivää.
Kokemus avaa konkreettisesti, millaista on elää epävarmuuden keskellä ja ripustaa toivo yhteen puheluun. Samalla se muistuttaa, että jokaisen luovuttajan päätös voi olla toiselle elämän ja kuoleman kysymys.
Tänään Milla elää arkea tämän kokemuksen kanssa, mutta hänen tarinansa jää elämään monien mieliin. Se pysäyttää, koskettaa ja saa katsomaan omaa elämää uudesta näkökulmasta – ja ennen kaikkea muistuttaa toivon merkityksestä kaikkein vaikeimmissa hetkissä.
