Iskelmälegenda Eino Grön, 86, elää nyt arkea, jota hän ei koskaan halunnut opetella. Kesäkuussa 2024 hänen vaimonsa Marjatta menehtyi, ja samalla päättyi yli kuusikymmentä vuotta kestänyt yhteinen elämä. Rakkaus ei kuitenkaan kadonnut – se on yhä läsnä jokaisessa muistossa.
Grön kertoo, että ikävä ei ole tasaista tai ennakoitavaa. Se tulee aaltoina. Välillä olo on rauhallinen, välillä suru iskee yllättäen ja kovaa. Yhteinen matka oli niin pitkä, että se ehti kasvaa osaksi identiteettiä.
He tapasivat vuonna 1959 Porissa. Grön oli uransa alussa oleva iskelmälaulaja ja esiintyi ravintola Otavassa. Ennen keikkaa hänen huomionsa kiinnittyi yleisössä istuneeseen nuoreen naiseen. Hän meni juttelemaan ja kysymään kappaletoiveita. Siitä hetkestä alkoi tarina, joka kesti koko elämän.
Muutamaa vuotta myöhemmin pari muutti Helsinkiin ja meni naimisiin. Vuoden lopulla syntyi poika Ari. Häihin liittyy Grönin mukaan yhä hymyilyttävä muisto: kirkossa odottanut hääväki sai kuulla suntiolta kysymyksen, oliko pappi varmasti varattu. Grön oli kuvitellut sen kuuluvan automaattisesti järjestelyihin. Lopulta paikalle saatiin eläköitynyt rovasti, mutta hetken aikaa sulhasen polvet ehtivät tutista.
Eino ja Marjatta Grön olivat naimisissa vuodesta 1962. Grön kuvaa heitä tasavertaiseksi pariksi, joka tuli aidosti toimeen keskenään. Marjatta oli lempeä ja herttainen, mutta tarvittaessa myös määrätietoinen. Hän työskenteli työterveyshoitajana ja oli pidetty työssään. Usein hän palasi töistä kukkakimppu mukanaan – merkkinä siitä, miten ihmiset kokivat hänet.
Erimielisyyksiäkin oli, kuten kaikissa pitkissä liitoissa. Yksi vaikeimmista liittyi Grönin alkoholinkäyttöön. Juominen kuului aikakauden muusikkoelämään, ja Marjatta kantoi siitä vuosia huolta. Vuonna 1977 Grön teki päätöksen, joka muutti kaiken: hän raitistui pysyvästi ja lopetti samalla tupakoinnin. Se oli hänen syntymäpäivälahjansa vaimolleen.
Raitistumisen jälkeen elämä sai uuden rytmin. Pari hankki merenrantahuoneiston Floridasta ja alkoi viettää siellä talvia. Golf, ystävät ja yhteinen arki täyttivät päivät. He kulkivat aina yhdessä, jakoivat arvot ja huumorin – ja juuri se, Grön uskoo, selittää pitkän ja kestävän liiton.
Nyt Marjatta ei ole enää vierellä, mutta hänen läsnäolonsa ei ole kadonnut. Muistot, tavat ja yhteinen historia elävät yhä. Lesken arki on hiljaisempaa, mutta rakkaus ei ole mennyt minnekään.
