Aivan viimeisenä päivänä ennen mökiltä lähtöä sain viimein aikaiseksi tarttua vanhaan, niin sanottuun pseudovieniläiseen tuoliin, joka oli odottanut vuoroaan vuosia. Löysin sen aikoinaan roskalavalta: ei mitenkään erityinen, mutta jostain syystä en raaskinut jättää sitä sinne. Siitä lähtien se seisoi varastossa, kunnes tänä kesänä tuli se hetki, jolloin päätin antaa sille mahdollisuuden.
Tuoli oli rakenteeltaan yhä tukeva, mutta elämä näkyi siinä selvästi. Selkänojasta puuttui pala viilua ja istuinosa oli paikoin kerroksittain irti. Aloitin perusteellisella pesulla, poistin vanhaa pintaa tavallisella keittiön rasvanpoistoaineella ja metallisienellä, jotta näkisin todellisen kunnon.
Pesun jälkeen pinta oli jo siistimpi, mutta vanhan lakan jälkiä ja tummia laikkuja jäi näkyviin. Siksi otin avuksi hiomakoneen. Kaikkia pinttyneitä jälkiä ei saanut kokonaan pois, mutta yleisilme muuttui heti huolitellummaksi ja rauhallisemmaksi.
Istuinosan irronneen viilun liimasin takaisin tavallisella puuliimalla, kiristin puristimilla ja annoin kuivua vuorokauden. Selkänojasta puuttuvan viilupalan kohdalla hioin reunan huolellisesti niin, että siirtymä jäi pehmeäksi eikä rikkonainen kohta enää pistä silmään.
Puunsuojaksi löytyi vain yksi vaihtoehto: antiseptinen puunsuoja sävyssä “palisanteri”. Vaalea idea jäi haaveeksi, mutta päätin hyödyntää tumman sävyn parhaalla mahdollisella tavalla. Kun pinta oli kuivunut, lisäsin valkoisella spraymaalilla pienen kuvion sabluunan avulla, myös selkänojaan.
Lopputulos ei vastannut alkuperäistä suunnitelmaa, mutta tuoli sai täysin uuden ilmeen ja ennen kaikkea uuden elämän. Sijoitin sen verannalle, jossa se korvasi vanhan ja ruman jakkaran – ja nyt se näyttää siltä kuin olisi aina kuulunut sinne.
