Hän sanoo sen suoraan: ”Olen planeetan kaunein tyttö. Ja kaikki miehet tietävät sen.”
Hänen nimensä on Alina Lipnitskaja – ja on mahdotonta irrottaa katsettaan hänestä, vaikka joskus haluaisikin.
Hoikka vartalo, terävät poskipäät, valtavat silmät, provosoiva meikki – jotain mallin, posliininuken ja aaveen väliltä. Sosiaalisessa mediassa häntä kutsutaan:
”estetiikan jumalattareksi”,
”luiden kuningattareksi”,
”tytöksi, jota kadehditaan ja pelätään samaan aikaan”.
Mutta vain muutama vuosi sitten hän oli tavallinen tyttö – asui pienessä kaupungissa, haaveili suunnittelijan urasta, söi kakkuja ystäviensä kanssa ja nauroi itkuun asti. Vanhoissa valokuvissa näkyy lämmin katse, täyteläiset posket ja elävät tunteet. Nyt hän on vain varjo entisestä itsestään.
Kaikki alkoi viattomasta päätöksestä ”laihtua kesäksi”.
Ensin luopui makeisista.
Sitten minimoitui annokset.
Sitten ei syönyt viiden jälkeen.
Ja sitten – täydellinen hallinta:
paastopäivät,
itsensä punnitseminen kolme kertaa päivässä,
ajatukset, jotka vainosivat häntä päivin ja öin.
Ja mitä hoikemmaksi hänen vyötärönsä muuttui, sitä enemmän ihmiset seurasivat häntä verkossa.
Kommentteja tulvi kuin konfetteja:
”Olet täydellinen!”
”Tällaista kauneuden pitäisi olla!”
”Antaisin kaikkeni ollakseni kanssasi.”
Hän nappasi nämä sanat kuin henkäyksen. Ja hän jatkoi laihtumista.
Hänestä tuli imago – mutta imago alkoi elää hänen sijaansa.
Sosiaalinen media muutti Alinan symboliksi. Tuhannet silmät katselivat hänen painonsa katoamista ja hänen maineensa kasvua.
Hän asetti itsensä esille – provosoivilla valokuvilla, live-lähetyksillä, rehellisillä tunnustuksilla.
Mutta rivien välistä luettiin jotain muutakin.
Hän puhui katoamisen pelosta.
Hiljaisuudesta, jossa kukaan ei kuule.
Siitä, kuinka tykkäykset eivät korvaa lämpöä.
”En hae huomiota”, hän kerran sanoi. ”Haluan vain tulla todella huomatuksi.”
Jotkut kirjoittavat:
”Hän on rohkea. Hän näyttää totuuden. Hän ei piiloudu.”
Toiset vastaavat:
”Hän on vaarallinen. Hän yllyttää sairauteen. Häntä ei voi romantisoida.”
Psykologit soittavat hälytyskelloja. Media levittää juttuja. Vanhemmat piilottavat hänen valokuviaan tyttäriltään. Mutta on niitä, jotka näkevät syvemmälle:
”Tämä ei ole hypeä. Tämä on kamppailua.”
Alinasta on tullut symboli aikakaudelle, jossa kauneus on ase ja keho taistelukenttä.
Kuka hän on nyt – muusa vai varoitus?
Tänään hän kulkee rajalla:
itseilmaisun ja itsetuhon,
taiteen ja avunhuudon välillä.
Jokainen hänen valokuvansa on kuin maalaus.
Jokainen lähetys on tunnustus. Hän voi loistaa neonvalojen alla ja tunnin kuluttua kuiskata: ”Ihmiset rakastavat minua siitä, mitä he loivat. Mutta he eivät tiedä, mitä menetin tullakseni täksi versioksi.”
