Suomen ja Venäjän rajan lähellä mäntymetsien kätköissä piilossa olevaa Levin-järveä on aina pidetty puhtaana ja hiljaisena. Siellä ei ollut tehtaita, sotilastukikohtia tai turistileirejä – vain vettä, sumua ja satunnainen kalastaja.
Viime elokuussa kolme ystävää – Daniel Meyer, Lucas Bennett ja Erik Johansson – tulivat sinne. Daniel toi mukanaan uuden kameran – vedenalaisen kameran, jossa oli gyroskooppivakautus ja tehokas LED-valaistus.
Suunnitelma oli yksinkertainen: laskea se syvyyksiin ja kuvata pohjassa olevia kaloja. Aurinko oli juuri koskettamassa metsän reunaa, kun he kiinnittivät kameran metallivaijeriin ja alkoivat hitaasti laskea sitä. Aluksi ei ollut mitään epätavallista. Kuvamateriaalissa oli merilevää, hiekkaa ja pieniä kaloja.
Mutta 18 metrin syvyydessä kaikki muuttui: vesi kirkastui ja kamera yhtäkkiä kiinnitti jonkin kiinteän kohteen. ”Katso… se ei ole kivi”, Lucas sanoi hiljaa. Jotain metallista ilmestyi ruudulle.
Lieteen alla makasi lietekerroksen alla sylinterimäinen esine, joka oli suunnilleen pienen auton kokoinen. Sen runko oli peitetty uurretuilla levyillä ja ruosteisilla niiteillä, ja kyljessä oli tunnus – kolme ympyrään kaiverrettua hammasratasta.
”Onko tuo drooni? Sotilaslaite?” Eric kysyi yllättyneenä.
”Mutta mitään sellaista ei ole koskaan nähty täällä…”
He siirsivät kameraa lähemmäs. Ja sitten he huomasivat omituisimman asian: mekanismin rungossa oli pieniä lasisia ”ikkunoita” tai linssejä, jotka osoittivat eri suuntiin.
Yksi niistä välähti LEDeissä, ikään kuin se olisi katsonut suoraan kameraan. Sillä hetkellä jokin liikkui. Ohut metalliosa – joko antenni tai nivelvarsi – nousi hitaasti mekanismin vierestä olevasta lieteestä.
Se tärisi – ja sitten jähmettyi. ”Se toimii…” Daniel kuiskasi.
He nostivat kameraa hieman korkeammalle varoen osumasta esineeseen. Mutta syvyyksissä, sen takana, kamera onnistui vangitsemaan toisen tumman muodon – kuin suojuksen tai kapselin. Siitä johti kaapeli lieteeseen.
Mitä seuraavaksi tapahtui He tallensivat tallenteen ja näyttivät sen: paikalliselle historioitsijalle, joka vakuuttavasti totesi, ettei Levinin lähellä ollut koskaan ollut sotilaallisia tai teollisia laitoksia; entiselle insinöörille, joka tunnisti tunnuksen: se muistutti Pietarin mekaanisen tehtaan vuoden 1912 tunnusta. Mutta kukaan ei ymmärtänyt, miten yli sata vuotta sitten oli voitu luoda vedenalainen mekanismi linsseineen, kaapeleineen ja liikkuvine osineen.
Viikkoa myöhemmin he palasivat. Eivätkä löytäneet mitään. Pohjalla oli vain lieteeseen painautunut painauma ja jälki, ikään kuin jotain raskasta olisi vedetty kohti järven syvempää osaa. Mekanismi oli kadonnut. Tallenne jäi.
Tiedosto on levin_lake_0023.mp4. Joskus Daniel soittaa sitä yöllä. Hän pysäyttää sen kohdassa, jossa mekanismin ”silmät” ilmestyvät. Ja joka kerta ääni katkeaa ennen kuin hankausääni kuuluu sekuntia ennen tallenteen loppua.
Koska kukaan ei vieläkään tiedä: Oliko se vain hylätty laite… vai jokin, joka toimii edelleen jossain syvällä.
