Kun home alkoi levitä vanhassa talossa Schwerinin laitamilla, nuori pari – Louise ja Thomas – ei tiennyt, mitä tehdä.
Ilmanpuhdistimet, erikoismaalit, etikka, kemikaalit – mikään ei auttanut. Aamulla seinät tuntuivat ”itkevän”, ja ilmassa oli kostea tuoksu.
”Elämme kuin kellarissa”, Louise valitti.
Eräänä päivänä iäkäs naapuri, lyhytkasvuinen rouva Martha, tuli paikalle tuoden korin tuoretta leipää.
Nähdessään Thomasin hankaavan seiniä hän pudisti päätään:
”Tuhlaatte aikaanne, lapset. Mikään maali ei kestä tätä.”
Louise huokaisi:
”Mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Olemme jo kokeilleet kaikkea.”
Rouva Martha asetti korin pöydälle ja vastasi rauhallisesti:
”Tehkää se niin kuin isoäitimme tekivät. Minä näytän teille.”
Hän käveli ikkunalle, otti korista tuoreen ruisleivän ja mursi sen varovasti useiksi pieniksi paloiksi.
Sitten hän hitaasti, ikään kuin suorittaen muinaista rituaalia, asetteli palat ikkunalaudan kulmiin.
”Tuolla”, hän sanoi katsomatta niihin. ”Leipä imee kosteutta ja raskasta ilmaa. Älä vain koske siihen ennen aamua.”
Thomas nauroi hiljaa, mutta Louise päätti kunnioituksesta olla väittelemättä.
Yön aikana oli satanut. Ilma oli paksua ja kosteaa, mutta keittiössä leijui odottamattoman miellyttävä tuoksu – sekoitus vastaleivottuja leivonnaisia ja jotain lämmintä ja kodikasta.
Aamulla Louise heräsi ensimmäisenä. Hän astui keittiöön ja jähmettyi:
Ikkunoissa ei ollut pisaraakaan kosteutta, ilma oli kuiva ja seinät näyttivät ”huokaisseen”.
”Thomas, tule tänne!” hän kutsui.
Myöhemmin saapunut rouva Martha vain hymyili heidän yllätykselleen. ”Näetkö? Sanoinhan minä. Leipä on elävää. Se ei ainoastaan ruoki, vaan myös suojelee.”
Siitä lähtien Louise murusi tuoretta leipää joka viikko ja asetteli palat huolellisesti ikkunalaudoille – aivan kuten Frau Martha oli tehnyt.
Eikä talo todellakaan koskaan enää tuntenut kosteutta.
Naapurit olivat yllättyneitä:
”Miksi teidän talossanne tuoksuu aina niin kodikas, kuin mummon luona maaseudulla?”
Ja Louise hymyili:
”Koska Frau Martha opetti meille yksinkertaisen salaisuuden, jonka melkein kaikki ovat unohtaneet.”
