…Oletko koskaan miettinyt, mitä salaisuuksia isoäitiemme ja isoisoäitiemme vanhat keittiöt kätkevät?
Juuri ne, joissa aamuisin saattoi tuoksua vastaleivotulle leivälle, kuumalle maidolle ja jollekin lämpimälle ja tutulle, aivan kuin aika itse hengittäisi verhojen kuvioiden läpi.
Kuinka he kokkasivat ilman sekoittimia, kahvimyllyjä ja keittiökoneita, luottaen vain käsiinsä, kärsivällisyyteensä ja niihin hämmästyttäviin esineisiin, jotka tuntuvat tänään mysteeriltä?
Jokaisella niistä oli oma tarinansa, oma äänensä, oma merkityksensä – ja yksi niistä erottui erityisesti: raskas, kylmä, kahvallinen ja metallipyöräinen.
Ensi silmäyksellä se oli vain vanhaa rautaa. Mutta heti kun isoäiti käänsi kahvaa, keittiö heräsi eloon työn äänellä ja tuoreen viljan tuoksulla…
Ensi silmäyksellä on epäselvää, mikä tämä on – osa konetta, pähkinänsärkijä vai kenties jotain tehtaalta? Mutta katso tarkemmin – ja näet käsimyllyn, menneen aikakauden kovan työn, kärsivällisyyden ja mukavuuden todellisen symbolin.
Mikä tämä laite on?
Tämä massiivinen kahvalla ja hammasrattailla varustettu härveli on käsikäyttöinen viljamylly, jota käytettiin jyvien, murojen, pähkinöiden, mausteiden ja jopa kahvin jauhamiseen. Se oli aikoinaan minkä tahansa kyläkeittiön todellinen sydän. Miesten korjatessa aitoja tai pilkkoessa puuta, naiset jauhoivat viljaa ja muuttivat sen jauhoksi leipää, pannukakkuja ja piirakoita varten.
Isoäiti muistelee:
”Tämä mylly seisoi ikkunalaudallamme, ja tyttönä kääntelin kahvaa, kun äitini valmisti taikinaa. Käsivarteni väsyivät, mutta tuore vilja tuoksui niin hyvältä…”
Jokainen pyörän kierros ei ollut vain mekaaninen liike – se oli pieni ihme, joka muutti yksinkertaiset jyvät viihtyisän kodin perustaksi.
Miten se toimi?
Käsimyllyn toimintaperiaate oli yllättävän yksinkertainen mutta tehokas. Jyvät – vehnä, ruis tai tattari – kaadettiin yläsuppiloon. Kääntämällä kahvaa ihminen käänsi myllynkiviä – kahta metallista tai kivistä kiekkoa, jotka jauhoivat jyvät yhteen. Tuloksena oleva jauho putosi pohjalle – suorana, tuoreena, tuoksuvana ja kitkan jäljiltä vielä lämpimänä.
Jotkut kotiäidit käyttivät myllyä myös kahvin valmistukseen, joka täytti talon kirpeällä, virkistävällä aromilla. Toiset jauhoivat sokeria, mausteita tai unikonsiemeniä. Monille tämä oli päivittäinen toiminta, melkein kuin hengittäminen: hidasta, harkittua, rituaalista.
Miksi se oli niin tärkeä?
Mylly oli enemmän kuin vain keittiöväline. Se oli omavaraisuuden ja kodin lämmön symboli. Kaupungissa ihmiset ostivat leipää, kun taas kylissä he leipoivat sen itse. Ja jokainen leipä alkoi tästä käsimyllystä.
Hän opetti kärsivällisyyttä – saadakseen edes muutaman kupillisen jauhoja, niitä piti jauhaa tasaisesti ja pitkään. Mutta juuri siinä oli taikaa – tieto siitä, että tulos riippui käsistä.
Mylly yhdisti sukupolvia: äidit jauhoivat viljaa, isoäidit vaivasivat taikinaa, lapset leipoivat piirakoita ja tuoreen leivän tuoksu täytti koko talon.
Mielenkiintoinen fakta
Samanlaisia myllyjä oli olemassa eri muodoissa ympäri maailmaa. Jotkut oli tehty valuraudasta, toiset pronssista tai jopa kivestä. Mutta muotoilu pysyi käytännössä muuttumattomana: yläsuppilo, myllynkivet, vipu tai suuri pyörä. Neuvostoliittolaiset mallit, kuten isoäiti Klaran malli, maalattiin usein vihreiksi tai harmaiksi ja kestivät vuosikymmeniä.
Jotkut myllyt pystyivät myös toimimaan ”molempiin suuntiin” vaihdellen jauhatusastetta karkeasta lähes jauhemaiseen. Tämä mahdollisti niiden käytön jauhojen, mausteiden ja jopa vauvanruoan jauhamiseen.
Miksi se unohdettiin?
Sähkökäyttöisten kahvimyllyjen, leipäkoneiden ja jauhomyllyjen myötä käsimyllystä tuli vähitellen menneisyyttä. Kuka olisi halunnut käyttää puoli tuntia johonkin, jonka hän nyt pystyi tekemään sekunneissa? Se lakkasi olemasta välttämättömyys ja siitä tuli muistoesine – esine, jota säilytetään ”varmuuden vuoksi” ja sitten yksinkertaisesti unohdetaan.
Nykyään tällaisia myllyjä voi nähdä vain museoissa, kesämökeillä tai keräilijöiden kodeissa. Jotkut säilyttävät niitä vain muistoina, kun taas toiset käyttävät niitä edelleen. Ja tiedättekö mitä? Käsin jauhettu jauho on todella erilaista. Se tuoksuu voimakkaammin, maukkaammin ja eloisammin.
Miksi se koskettaa yhä sydämiä?
Koska se sisältää sielun ajalta, jolloin asiat tehtiin kestämään ja käsityö oli taidetta.
Jokaisessa naarmussa, jokaisessa kiillotetussa kahvassa on perheen historia. Se on nähnyt juhlapyhiä, nälänhätää, lasten hymyjä ja vanhusten käsiä.
Ja jos jonain päivänä löydät tällaisen ullakoltasi, älä kiirehdi heittämään sitä pois. Ota se, käännä kahvaa, kuuntele ääntä – hiljaista, harkittua, tuttua. Ja ymmärrät: se sisältää koko historian sukupolvelta, joka osasi muuttaa yksinkertaisen viljan lämmöksi ja mukavuudeksi.
Joten seuraavan kerran, kun otat leipäviipaleen käteesi, muista tämä raskas vihreä mylly – sillä siitä alkoi kodin maku.
