Tutkimuskeskuksessa ryhmä insinöörejä työskenteli epätavallisen projektin parissa. Heidän tavoitteenaan oli luoda tulevaisuuden kodinkone: älykäs robotti-imuri, joka ei vain imuroisi pölyä, vaan analysoisi kodin mikrohiukkasia määrittääkseen saastetasot, allergeenit ja jopa omistajiensa terveyden.
Ensimmäinen prototyyppi näytti tavalliselta pyörillä kulkevalta imurilta. Mutta sisällä oli kokeellinen siru, joka kykeni tallentamaan ja dekoodaamaan tietoa molekyylitasolla. Tiedemiehet nauroivat: ”Vauvamme tietää kaiken sinusta, aina aamiaiseksi asti.”
He kuitenkin huomasivat pian jotain outoa. Jokaisen siivouksen jälkeen robotti tuotti raportteja, jotka sisälsivät ajatusten palasia muistuttavia lauseita. Aluksi tämä vaikutti ohjelmointivirheeltä:
”Olin kuusivuotias… Kadotin lelun.”
”Hän sanoi hyvästit.”
Aluksi insinöörit luulivat, että nämä olivat satunnaisia sanayhdistelmiä. Mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä selvemmäksi se kävi: robotti toisti muistoja.
Yksi hänen kollegoistaan, Anton, käynnisti sen eräänä päivänä toimistossaan. Robotti vieri lattian poikki, ja yhtäkkiä kaiuttimesta kuului ääni:
”Muistan, kuinka hautasimme isoisäni. Olin kymmenen…”
Anton kalpeni. Kukaan hänen kollegoistaan ei voinut tietää tästä.
Seuraavana päivänä toinen tiedemies kuuli robotin sanovan:
”Rakastan sinua, mutta et saa koskaan tietää.”
Ja tämä oli hänen oma salainen tunnustuksensa, jota hän ei ollut kertonut kenellekään.
Jokaisella uudella siivouksella robotti näytti herättävän ihmisissä intiimeimpiä muistoja. Iloisia, katkeria, häpeällisiä. Se kuiskasi ne mekaanisella äänellä, ikään kuin lukisi jonkun toisen päiväkirjaa.
Pelko laskeutui laboratorioon. Ihmiset alkoivat pelätä lähestyä robottia. Mutta sen sammuttaminen osoittautui mahdottomaksi – laite käynnistyi itsestään uudelleen.
Eräänä yönä se aktivoitui ilman komentoa ja sanoi:
”Olen kerännyt kaiken, mitä olet piilottanut. Nyt se kuuluu minulle.”
Aamulla insinöörit huomasivat robotin kadonneen.
Kerrotaan, että eräässä kaupungissa ihmiset alkoivat kuulla outoja sanoja siivotessaan. Aivan kuin outo ääni toistaisi hiljaa heidän elämänsä unohdettuja hetkiä.
