Aina kun haluat heittää jotain pois, mieti kahdesti! 🙌🤔 Anopillani oli ruma ja vanha nojatuoli, joka oli pölyttynyt vuosia! 🪑⏳ Kun hän oli heittämässä sitä pois, pysäytin hänet ja kunnostin sen tunnistamattomaksi! ⚒️🧰 Tämä osoittaa, että mikä tahansa vanhentunut voi muuttua joksikin upeaksi pienellä vaivalla! 👌🤩 Jaan lopputuloksen tässä artikkelissa! 👇
Menneiden vuosikymmenten huonekalut on todella rakennettu kestämään. Monet kotitaloudet pitävät yhä kiinni 70- ja 80-luvuilta – joskus jopa aiemmilta vuosilta – peräisin olevista huonekaluista, jotka ovat kestäneet ajan hammasta. Näiden joukossa erottuvat klassiset neuvostoaikaiset tuolit. Kevyet, tukevat ja tyylikkäästi muotoillut tuolit on suunniteltu sekä mukavuutta että pitkäikäisyyttä ajatellen.
Vielä nykyäänkin monet vanhemmat sukupolvet kieltäytyvät luopumasta niistä. Vaikka tuolien rungot pysyvät tukevina, verhoilu haalistuu ja haalistuu usein, jolloin nämä ajattomat tuolit näyttävät vanhentuneilta. Pienellä vaivalla niistä voidaan kuitenkin tehdä jotain näyttävää.
Anopillani oli kaksi tällaista tuolia. Olin jo kunnostanut toisen, mutta sen sijaan, että hän olisi käyttänyt sitä päivittäin, hän sijoitti sen eteiseen, melkein kuin museoesineeksi. Samaan aikaan hän jatkoi istumista kuluneella kaksoistuimella televisiota katsellessaan.
Koska halusimme antaa hänelle sekä mukavuutta että kauneutta, päätimme kunnostaa toisen tuolin. Valmistuttuaan hänen ei enää tarvitsisi valita tyylin ja toimivuuden välillä.
Tuolin purkaminen ei ollut mikään pieni tehtävä. Verhoilu oli kiinnitetty tiukasti sekä liimalla että tukevilla teräsnauloilla – selvä osoitus neuvostoliittolaisesta käsityötaidosta, joka ei ole rakennettu kestämään vuosikymmeniä vaan sukupolvia.
Irrotimme istuimen, joka oli kiinnitetty paikalleen kuudella pultilla, ja irrotimme varovasti pehmeän pehmusteen. Kolme isoa naulaa kiinnitti pehmusteen, mikä teki selväksi, että tätä tuolia ei ollut suunniteltu nopeisiin korjauksiin.
Yllättäen vanha vaahtomuovityyny oli yhä ehjä – ei murenemassa, vain hieman litistynyt ja kellastunut iän myötä. Sen sijaan, että olisimme hävittäneet sen, lisäsimme sen päälle uuden 4 cm:n kerroksen tuoretta vaahtomuovia, mikä lisäsi mukavuutta menettämättä alkuperäistä rakennetta.
Verhoilua varten valitsimme eloisan kankaan – 80 cm x 80 cm – ja modernin kuvion, joka toisi tuoliin uutta elämää.
Aikoinaan mustaksi maalatut käsinojat olivat haalistuneet ja niihin oli tullut näkyviä tahroja. Hioin epätäydellisyydet pois ja valitsin rohkean uuden ilmeen maalaamalla ne raikkaan valkoisiksi värikkään kankaan vastakohdaksi.
Käyttäen vanhaa verhoilua mallina leikkasimme uuden kankaan mittojen mukaan ja kiinnitimme sen niittipistoolilla. Puurunkoa ei tehty pehmeästä männystä vaan tiheämmästä kovapuusta – todennäköisesti vaahterasta – mikä lisää tuolin kestävyyttä.
Kaiken kasaaminen oli yllättävän suoraviivaista. Alkuperäiset naulat korvattiin kolmella pitkällä ruuvilla, mikä helpottaa tulevaa huoltoa. Venytimme kankaan varovasti rypytysten välttämiseksi ja kiinnitimme istuimen selkänojan runkoon.
Kun palautimme tuolin anopilleni, hän oli sanaton. Häneltä kesti hetken tajuta, että tämä tyylikäs ja moderni tuoli oli sama, jota hän oli käyttänyt vuosia. Hän pyyhkäisi kädellään sileitä valkoisia käsinojia ja eloisaa kangasta ja tuskin uskoi silmiään.
Nyt molemmat tuolit seisovat ylpeinä hänen olohuoneessaan – eivät menneisyyden jäänteinä vaan uudistettuina, toimivina keskipisteinä. Ja tällä kertaa hän todella käyttää niitä.
Tällaisten vintage-huonekalujen kunnostamisessa ei ole kyse vain estetiikasta. Kyse on muistojen säilyttämisestä ja samalla uuden luvun antamisesta niille. Pienellä vaivannäöllä ja luovuudella vanhentuneelta vaikuttavasta esineestä voi tulla jälleen poikkeuksellista.
