Tämä tarina korostaa, kuinka hylkääminen voi murtaa perheitä korjauskelvottomaksi. Nicholas, joka jätti tyttärensä Paigen ja äitinsä Dorisin aloittaakseen uuden elämän toisen vaimonsa kanssa, uskoi voivansa palata vuosikymmenen kuluttua ja tulla syleilemään kuin mikään ei olisi muuttunut. Hänen poissaolonsa, jota leimaa Paigesta huolehtimisen puute, jätti kuitenkin syvät tunnearvet.
Doris, joka oli jo kasvattanut Nicholasin yksin, huomasi 60-vuotiaana astuvansa jälleen hoitamaan Paigea Nicholan katoamisen jälkeen. Iästään huolimatta hän antoi Paigelle rakkautta ja vakautta, jota hänen isänsä ei koskaan tehnyt. Ajan myötä Paige menestyi, meni naimisiin ja varmisti, että Doris asui mukavasti vastineeksi hänen horjumattomasta tuestaan.
Kun Nicholas nousi uudelleen esiin etsiessään anteeksiantoa ja taloudellista apua, Paige ja Doris pysyivät rauhallisina. Paigen rauhallinen kieltäytyminen sovinnosta isänsä kanssa tarjoten apua vain isoäitinsä vuoksi osoitti, että vaikka aika voi tylsyttää kipua, se ei voi korjata hylkäämisen aiheuttamaa vahinkoa.
Oman surunsa ja itsekeskeisyytensä loukussa oleva Nicholas ei ymmärtänyt valintojensa aiheuttamaa vahinkoa. Hänen kyvyttömyys ottaa vastuuta ja syyttää toista vaimoaan Donnaa paljasti hänen kypsyyden ja empatian puutteen. Lopulta Paige ja Doris olivat siirtyneet eteenpäin jättäen Nicholasin pois elämästä, jonka hän oli kerran hylännyt.
Tämä tarina muistuttaa meitä siitä, että rakkautta perheissä on vaalittava huolellisesti. Niiden laiminlyöminen, jotka luottavat sinuun, voi johtaa haavoihin, jotka ovat liian syviä parantuakseen huolimatta siitä, kuinka paljon katumusta voi seurata.
